Hyppää sisältöön

Viestimedian medioilla erinomainen tavoittavuus!

20.09.2024
  • Blogi
Kansallisen mediatutkimuksen (KMT) vuoden 2024 tulokset on julkaistu. Maaseudun Tulevaisuus on edelleen Suomen toiseksi suurin sanomalehti 254 000 lukijalla!

Kansallisen mediatutkimuksen (KMT) vuoden 2024 tulokset on julkaistu. Tuoreet tulokset paljastavat, että Viestimedian brändit Maaseudun Tulevaisuus, Koneviesti, MT Metsä, Kantri ja Aarre jatkavat vahvoina omissa kohderyhmissään.

Maaseudun Tulevaisuus on edelleen Suomen toiseksi suurin sanomalehti 254 000 lukijalla. Kokonaistavoittavuudeltaan digissä ja printissä Maaseudun Tulevaisuus on Suomen neljänneksi suurin sanomalehtimedia, joka tavoittaa reilusti yli puoli miljoonaa suomalaista (533 700). MT on vahva erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja arvostettu suomalaisen maa- ja metsätalouden ja maakuntien asian esiintuoja.

“Maaseudun Tulevaisuuden lukijamäärä on edelleen erinomaisella tasolla, vaikka olemmekin joutuneet karsimaan eräitä jakeluja aiemmista vuosista. Verkkoyleisömme kehittyy myös suotuisasti edelleen huolimatta siitä, että muun median tavoin, olemme joutuneet nostamaan maksumuuria. Tämä on välttämätöntä, jotta myös tulevaisuudessa kykenemme palvelemaan asiakkaitamme ja maaseudun elämästä kiinnostunutta ilahduttavan laajaa yleisöä”, kommentoi Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen.

Koneviesti säilytti asemansa maa- ja metsätalouden johtavana teknisenä mediana. Kokonaistavoittavuus säilyi 170 000 tasolla digilukijoiden kasvun saattelemana.

Koneviesti panostaa aktiivisesti digikanavan kasvuun. Koneviestin päätoimittaja Eemeli Linna toteaa, että on ilahduttavaa havaita teknisen erityisaihepiirin sisältöjen saavat huomiota myös verkossa. Jatkossa Koneviesti panostaa enemmän monipuolisiin verkkosisältöihin, videoihin, haastatteluihin sekä sähköisiin arkistoihin. Lisäksi printin modernisoiminen jatkuu. Myös Koneviestin kaikkien aikojen ensimmäinen Konepodi-podcast julkaistaan syksyn 2024 aikana.

“Viestimedian brändit Maaseudun Tulevaisuus, Koneviesti ja Aarre tavoittavat erinomaisesti kohdeyleisönsä. Maaseudun Tulevaisuutta lukee eri julkaisukanavissa yli puoli miljoonaa suomalaista, mikä kertoo sisältöjemme laajasta merkityksestä ja kiinnostavuudesta. Kehitämme palvelujamme jatkuvasti, jotta voimme palvella lukijoitamme ja mainostajiamme entistä paremmin, ” toimitusjohtaja Elina Schüller summaa.

Metsäaiheinen Aarre jatkaa suosittuna aikakauslehtenä 110 100:n kokonaistavoittavuudella.